Pärnu, Viro
Vanha hansakaupunki Pärnu on suosittu lomakohde Virossa. Kaupunki sijaitsee Tallinnasta noin 128 kilometriä etelään päin. Tämä Viron kesäpääkaupunki tunnetaan useista kylpylöistään, suuresta valkohiekkaisesta uimarannastaan, sekä lukuisista kauniista puistoalueistaan. Pärnussa pidetään myös paljon konferensseja, teatteriesityksiä ja konsertteja. Rantaelämä, lukuisat festivaalit, yökerhot ja käsityötapahtumat kattavat matkailijan lomailutarpeet täydellisesti.
Sää ja ilmasto
Pärnun ilmasto vastaa melko hyvin Etelä-Suomen ilmastoa. Kesällä on aurinkoista ja lämmintä, talvella voi olla luntakin. Kaupunkiin voi kuitenkin matkustaa vuoden ympäri riippuen matkan tarkoituksesta. Talvisin matkailija voi nauttia sen kylpylöistä ja muista hoidoista, kesäisin luonnon kauneudesta ja rannasta. Keskilämpötilat ovat kesällä 20C asteen tuntumassa ja talvella 0C.
Nähtävyydet
Pärnu on kaupunkina historiallinen. Sen vanhassakaupungissa on taloja jopa keskiajoilta saakka. Yleisestikin ottaen ympäri kaupunkia on vanhoja puurakenteisia taloja, joko asuntoina tai liiketiloina. 1700-luvulla rakennetut kirkot ovat näkemisen arvoisia kohteita, sekä Seegi maja (köyhäintalo); 1600-luvulla rakennettu Pärnun vanhin talo, jossa nykyisin on St. Petersburg -hotelli. Taiteen ystävät voivat vierailla taidegallerioissa, auringonpalvojat loikoilla suurella hiekkarannalla ja shoppailijat kävellä pitkin Rüütlin tunnelmallista keskuskatua.
Aktiviteetit
”Terveyskaupunkina” Pärnu tarjoaa lukuiset terveyspalvelut, liikuntamahdollisuudet ja kylpylät ympäri vuoden. Suurin turistien suosikki on kuitenkin kaupungin uimaranta. Valkohiekkainen rantaviiva on todella pitkä ja leveä, joten ruuhkaa ei pääse rannalla koskaan syntymään. Rannan vieressä kulkee rantapromenadi, joka luo todellisen lomakohteen tuntua suihkulähteineen päivineen. Vesisateen sattuessa voi mennä rannan sijasta Vee Park -vesipuistoon, jonka ansiosta sateen takia pilalle mennyt rantapäivä ei mene hukkaan!
Kulttuuritapahtumia järjestetään Pärnussa tiuhaan tahtiin. Festivaaleja on musiikin, taiteen, käsitöiden ja esimerkiksi filmiteollisuuden saralla. Matkailija voi käydä visiitillä myös Pärnun modernin taiteen museossa ja taidekoulussa, joka sijaitsee keskustasta hieman etelään päin.
Ruoka ja juoma
Ravintoloita, pikaruokaloita ja kahviloita löytyy runsaasti. Monesta paikasta saa roskaruuan lisäksi myös tuttua kotiruokaa kohtuulliseen hintaan. Baareja ja yökerhoja on rannan läheisyydessä ja Rüütlin varrella lähes jokaisessa korttelissa. Juottoloista huolimatta Pärnu soveltuu hyvin myös lapsiperheille. Humaltuneita ihmisiä näkee todella harvoin päiväsaikaan yleisillä paikoilla.
Palvelu on kaikkialla todella hyvää ja yleisesti ottaen suomalaisista turisteista tykätään. Shokkina saattaa suomalaiselle olla erilainen palvelutyyli esimerkiksi ruokakaupassa, jossa kassamyyjä saattaa laittaa heittää vaihtorahat pöydälle, antamatta niitä asiakkaan käteen. Tätä ei kannata ottaa epäkohteliaana käytöksenä; maassa maan tavalla. Suomen kieltä ymmärtää lähestulkoon jokainen ohikulkija, joten kielimuuria ei kannata murehtia etukäteen.
Suomalaisten suosikki
Pärnun matkalla saattaa törmätä moniin suomalaisiin julkisuuden henkilöihin, jotka ovat rannalla ottamassa aurinkoa tai baarissa nauttimassa paikallisesta tunnelmasta. He tulevat vuosi toisensa jälkeen aina samaan paikkaan nauttimaan Pärnun auringosta ja ihmisistä. Tämä on paikka, jossa jokaisen suomalaisen pitäisi ainakin kerran elämänsä aikana käydä!