Samos
Pieni Samoksen saari on ollut nimenomaan suomalaisten matkailijoiden suosikki. Paikka on poikkeuksellisen rauhallinen, jopa unelias. Saari soveltuukin rauhallista lomaa rakastaville. Samoksen ympärillä on lukuisia hienoja ja luonnontilaisia hiekkarantoja. Ravintoloissa ruoka on hyvää ja se on suomalaisittain edullista.
Ostokset
Saarella ei ole suuria kauppakeskuksia tai tavarataloja. Suurin kauppa on pääkaupunki Vathin (Samos town) lähellä oleva Lidl. Muuten kaupankäynti on keskittynyt pieniin ruokakauppoihin ja erikoisliikkeisiin.
Lomakohteet
Pääkaupunki Vathin lisäksi toinen suosittu lomakohde on Pythagorionin kylä saaren toisella puolella. Muita pienempiä kohteita on ympäri saarta, kuten esimerkiksi Kokkari Vathista länteen.
Historialliset suurmiehet
Saarella on asunut useita suurmiehiä ja Samoksella melko paljon nähtävää. Sekä Pythagorionin kylässä että Vathin kaupungissa on molemmissa oma arkeologinen museonsa. Jälkimmäisessä on aikanaan valtavan suuresta Heran temppelistä (Heraion) peräisin olevaa esineistöä.
Nähtävyydet
Erikoinen nähtävyys on Eupalinoksen vesitunneli, joka on antiikin aikaan ollut jättimäinen rakennusurakka. Luonnonihmeistä näkemisen arvoista on ainakin Potamin vesiputoukset jonne pääsee mukaan myös itse polskimaan. Suurmiehen jalanjäljillä voi kävellä saaren keskiosissa Pythagoraan luolalle, jossa mainittu tiedemies oli paossa.
Turkkiin
Pythagorionin satamasta pääsee lautalla turkin puolelle jossa on Kusadasin suurkaupunki kansainvälisine pikaruokapaikkoineen ja kahvilaketjuineen. Lisäksi siellä voi käydä tutustumassa Efesoksen kaupungin esiin kaivettuihin raunioihin ja istahtaa hetkeksi aitoon roomalaiseen amfiteatteriin miettimään maailman menoa.
Liikkuminen
Saarella liikkuu kätevimmin bussilla, jolla matkustaminen on halpaa. Taksit eivät myöskään ole kovin kalliita, mutta bussi kannattaa valita aina kun vain mahdollista. Busseissa on erillinen rahastaja. Bussiyhtiön henkilökunta on ystävällistä ja yrittää pitää tarkkaan huolta siitä että ihmiset päätyvät sinne minne ovat menossa.
Liikuntarajoitteiset
Korkeuseroista johtuen Samos ei sovellu kovin hyvin liikuntarajoitteisille tai ainakin kannattaa valita aivan rannan tuntumassa oleva hotelli. Samoksen kaupungissa vain rannan läheisyydessä olevat kadut (jossa tosin on pääosa kaupoista ja ravintoloista) ovat tasamaata ja vähän etäämpänä joutuu kapuamaan katuja ylöspäin. Pythagorionin kaupungissa oikeastaan vain satama alue on tasaista ja satamasta lähtevä pääkatu nousee melko jyrkästi ylöspäin.
Kommentit
Samos — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>