Florida

Florida on Yhdysvaltojen eteläisin osavaltio. Lempinimi The Sunshine State kertoo paljon sen luonteesta: Floridan ilmasto on kuin luotu rantalomailuun. Rantaloma onnistuu Floridassa ympäri vuoden. Perinteisesti on ajateltu, että Florida on vain eläkeläisten lomanviettopaikka, mutta tekemistä ja nähtävää riittää kaikenikäisille.

Ilmasto

Floridassa on kesäkuukausien aikana kuumaa ja kosteaa, talvella ilmasto on suunnilleen samanlainen kuin Suomessa lämpimänä kesänä. Paras matkustusaika onkin talvikuukausien aikana, jolloin ilmasto on mukavan lämmin. Talvikuukausien aikana ei myöskään ole trooppisia myrskyjä. Trooppiset myrskyt rauhoittuvat yleensä marraskuun lopussa

Tekemistä

Florida on rantalomailijan paratiisi. Lukuisat valkohiekkaiset, palmujen reunustamat rannat kutsuvat auringonpalvontaan. Hiekkarantaa löytyy yli tuhat kilometriä. Floridan rannikkovesissä liikkuu jonkin verran haita ja muita mereneläviä, joten veteen pulahtaessa kannattaa pitää tarkkaavaisuus mukana. Myös voimakas aallokko saattaa yllättää. Kannattaa seurata rannassa olevia varoitustauluja.

Floridassa on todella paljon tekemistä aktiiviselle lomailijalle. Vesiurheilu, golfaus ja patikointi ovat suosittuja harrasteita. Myös shoppailumahdollisuudet ovat hyvät: ostettavaa löytyy monenlaiselle budjetille.

Nähtävyyksiä

Floridassa sijaitsee The Keys –saaristoalue, joka alkaa Miamista, jatkuu länteen ja päättyy Key West –kaupunkiin. Saariryhmään kannattaa lähteä tutustumaan autolla. Alueelta löytyy valtavasti kalastusveneitä, rantoja ja kauniita maisemia. Luonto on aivan lähellä. Key Westiin pääsee parhaiten vuokraamalla auton. Kaupunkiin tehdään myös opastettuja retkiä ilmastoiduilla turistibusseilla.

Floridan tunnetuimmat kaupungit ovat Miami Beach, Miami sekä Orlando. Miami Beach on ennen kaikkea rantakohde, mutta se on tunnettu myös huikeasta yöelämästään. Sanotaan, että Miami Beach ei nuku yölläkään. Miami Beachilla sijaitsee myös kaunis 1930-luvun art deco –alue, joka on tunnettu pastellinvärisistä taloistaan. Miami tunnetaan pilvenpiirtäjistään. Orlandoa voisi kutsua huvipuistojen mekaksi. Siellä sijaitsee huikea Walt Disney World, joka muodostuu neljästä erilaisesta teemapuistosta.

Everglades

Evergladesin kansallispuisto on Evergladesin suoalueen eteläisessä osassa sijaitseva suoalue. Täällä suokasvillisuus on rehevää ja eläimistö runsasta. Kansallispuistossa järjestetään opastettuja retkiä.

Risteilyt

Floridasta tehdään enemmän risteilyitä kuin mistään muualta maailmasta. Miamia sanotaankin maailman risteilypääkaupungiksi. Paljon risteilyitä tehdään myös muista Floridan kaupungeista kuten Orlandosta, Tampa Baystä ja Jacksonvillestä. Erinomaisen risteilyalueen Floridasta tekee sen aina lämmin ilmasto ja lukuisat Karibian meren kohteet. Jos matkustat Floridaan niin kannattaa harkita voiko matkan aikana tehdä myös Karibian risteilyn. Risteilyitä on monet mittaisia alkaen viikonloppuristeilyistä (pe-ma), viikkoristeilyihin (ma-pe) ja koko viikon risteilyihin (su-su). Viikkoristeily on suurin piirtein saman hintainen kuin viikonloppuristeily. Risteilyn hintaan kuuluu aina kaikki ateriat. Risteily ei tule sen kalliimmaksi kuin keskihintaisessa hotellissa asuminen jos hotelliyön hintaan laskee yhden paremman ruokailun. Risteilykohteen ja ohjelma tulee ikään kuin kaupan päälle.

Majoittuminen

Floridan rantamaisemissa sijaitsee lukuisia hotelleja, joissa voi nauttia merinäköalasta. Tarjolla on majoitusta monelle eri budjetille: vaihtoehtoina on perushuoneita, mutta myös luksushuoneistoja. Suosittua on myös vuokrata paikallisen asunto omaan käyttöön.

Miten sinne pääsee?

Finnair lentää talvikuukausien aikana suoraan Miamiin. Suorat lennot ovat jonkin verran kalliimpia kuin lennot välilaskun kanssa. Monesti Floridaan lennetään New Yorkin kautta. Floridassa on Miamin lisäksi lukuisia muita kansainvälisiä lentokenttiä.

 


Kommentit

Florida — Ei kommentteja

Vastaa

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>