New York

NEW YORK

Yhdysvaltojen itäosassa sijaitseva New York eli Iso Omena on omaa luokkaansa oleva suurkaupunki. Se on myös Yhdysvaltojen suurin kaupunki. Pilvenpiirtäjien täyttämä New York on tuttu kaupunki monille sellaisillekin, jotka eivät ole koskaan siellä käyneet, sillä television ja elokuvien myötä kaupunki elää voimakkaasti ihmisten mielissä. Myös kaupungin kuuluisat nähtävyydet ovat tuttujakin tutumpia ihmisille ympäri maailman. Ilmaston puolesta New Yorkiin voi matkustaa milloin vain, sillä kaupunki on näkemisen arvoinen ympäri vuoden. Kesäkuusta elokuuhun ilma on yleensä erittäin kuuma, jopa tukahduttava. Syksy on erityisen kaunis väriloistossaan. Myös talvella kaupunki vetää paljon matkailijoita. Jouluna New Yorkissa näkee upeita koristuksia ja näyteikkunoita.

Nähtävyyksiä

Vapaudenpatsas on yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä New Yorkissa ja koko maailmassa. Sitä voi myös kutsua New Yorkin symboliksi. Patsaan luokse pääsee lautalla, joka lähtee 25 minuutin välein eteläiseltä Manhattanilta.

Empire State Building on vuonna 1931 valmistunut pilvenpiirtäjä, joka on maailman kuuluisimpia pilvenpiirtäjiä ja tunnettu maamerkki New Yorkissa. 381 metrin korkuisesta pilvenpiirtäjästä on huikeat näkymät New Yorkin yli. Etenkin kirkkaalla säällä näkymät ovat upeat.

Central Park eli keskuspuisto sijaitsee Manhattanin saaren keskellä ja on nurmikenttineen ja puineen oikea keidas kaupunkilaisille. Talvisin siellä on myös luistinrata.

New Yorkissa on monia mielenkiintoisia museoita, joissa kannattaa vierailla. Metropolian Museum of Art –taidemuseossa on huikea määrä merkittäviä taideteoksia, ja museo onkin yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Myös American Museum of Natural History (luonnontieteen museo) sekä The Museum of Modern Art (modernin ja nykytaiteen museo) ovat hyviä kohteita.

New York pursuaa viehättäviä kaupunginosia, joista jokaisessa on omat erityispiirteensä. Kannattaa käydä katsastamassa esimerkiksi kiinalaisalue Chinatown tai Greenwich Village, joka on boheemi taiteilija-alue.

Majoitus

New Yorkissa on erittäin paljon majoitusvaihtoehtoja. Laatu on vaihtelevaa, ja hinnat voivat olla hyvinkin korkeita. Majoituspaikan saattaa saada melko halvallakin, mutta silloin joutuu tinkimään sijainnista ja tasosta. Kannattaa seurata muiden arvosteluja hotelleista esimerkiksi TripAdvisor-sivustolta.

Miten sinne pääsee?

Lentoyhteydet New Yorkiin ovat hyvät, vaikka välimatka onkin pitkä. Finnair tekee suoria lentoja Helsingistä New Yorkiin. Jos vaihtaa konetta matkalla, tarjolla on enemmän vaihtoehtoja. Hinnat vaihtelevat paljon esimerkiksi ajankohdasta riippuen, joten kannattaa olla tarkkana lentoyhtiöiden tarjousten kanssa.

 

 

 

 

 

Comments

  1. New York on kyllä todella monipuolinen matkakohde, josta varmaankin jokaisella on mielipiteensä. New York on niin ikoninen ja nimenomaan elokuvien ja televisiosarjojen luomien mielikuvien mukaan siitä on painautunut kuva lähes jokaisen mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.