Patikoiden Samarian rotkolle

Patikkamatka Samarian rotkoon

Koska olen vaelluksen vannoutunut ystävä, olin valinnut Kreetan matkani kohteeksi nimenomaan Hanian, jonka lähettyvillä pääsisin patikoimaan Samarian rotkoon. Viisaana naisena olin myös matkassa loppukeväällä, sillä en halua viettää lomaani turistilauman keskellä, enkä myöskään saada lämpöhalvausta kuumimman keskikesän aikaan. Päämääränäni oli tehdä läheisempää tuttavuutta Euroopan suurimmaksi kehutun rotkon kanssa, samalla omasta kunnostani huolehtien ja Hanian tavernoitten herkullisista aterioista keräämiäni kaloreita poltellen.

Samarian rotkolle lähdin luonnollisesti aamuvarhaisella, sillä jo bussimatkaan kuluu hieman aikaa. Varsinainen kävelyreitti alkoi yli kilometrin korkeudella sijaitsevan idyllisen Omalos-kylän liepeiltä, jossa yllätyksekseni jouduin ostamaan 5 euron hintaisen pääsylipun.

Jalkoihini olin vetänyt Karhun varrelliset vaelluskengät – en halunnut nilkkojeni nyrjähtävän – laittanut reppuuni pari puolen litran vesipulloa, alueen kartan ja Omaloksesta ostamani uunituoreen pinaattisen piiraan, spanakopitan, ja pari torilta ostamaani hedelmää. Päässä kiikkui lierihattu, joka suojaisi myös herkästi palavan niskani ja aamun viileydessä pidin ulkoilutakkini kiltisti päälläni.

Alkumatka oli polvia kuluttavaa laskua kohti rotkon pohjaa, ja monella ”matkakumppanilla” näytti olevan vaikeuksia olla liukastelematta kivillä. Laskua kesti lähes puolitoista tuntia, mutta sen aikana hyvin huollettu leveä polku kiemurteli ylhäisissä maisemissa vehreyttä pursuavan luonnonsuojelualueen metsikössä. Näköalat olivat uskomattomat myös pieniltä puusilloilta, joiden kautta ylitimme rotkossa kulkevan joen. Joessa oli suhteellisen mukavasti vettä näin talven jäljiltä, lumien sulettua vuorenhuipuilla.

Matkan varrella törmäsimme tuon tuostakin metsänvartijoihin, jotka kertoivat kiinnostuneille lisää Samarian kansallispuistosta ja sen lajistosta. He myös vannottivat pysymään polulla ja jättämään itsenäiset seikkailut metsän siimeksessä jonnekin muualle. Sellainen on täällä nimittäin kiellettyä, samoin kuin rokossa yöpyminen, telttailu tai edes tulen tekeminen. Kreikassahan piilee aina metsäpalon vaara, eikä jokamiehen oikeuksia tunneta.

Samarian rotkossa selvisi myös, miksi vierailijoilta veloitetaan pääsymaksu. Polun varrella olevat lähteet nimittäin huolletaan säännöllisesti, joten niiden vettä voi huoletta juoda ja laittaa pulloon. Turistien käytettävissä on myös lukuisia vessoja, ja roskakoreja on siellä täällä. Ohittamassamme Samarian noin 50 vuotta sitten autioituneessa kylässä oli jopa lääkäri päivystämässä. Hätätapauksessa sieltä noudetaan kuulemma vaikka helikopterilla. Vaikka vaellus oli pitkä ja hyvää kuntoa vaativa, oli apu siis aina lähellä.

Rotkon pohjalla virtaavasta joesta sen sijaan ei saa juoda, eikä siinä saa uidakaan. Jääkylmällä vedellä saa tosin huuhdella kasvojaan ja virkistyä. Puolenpäivän jälkeen aurinko onkin jo saanut hien virtaamaan, eikä rotkon pohjalla juurikaan löydy varjopaikkoja. Kapeimmillaan rotkon seinämät ovat vain 4 metrin etäisyydellä toisistaan, mutta korkeutta niillä on noin 300 metriä.

Upea vaellusmatkani kesti lähes 6 tuntia, sillä pidin usein lyhyitä taukoja joko maisemia ihaillakseni, eväistäni nauttien tai metsänvartijoilta lisätietoja udellen. He olivatkin todella iloisia saadessaan rupatella, tyypillisesti kreikkalaisia ihmisiä siis. Kävellessä katse on syytä pitää lähinnä omissa jaloissa, sillä vahinkoja sattuu helposti.

Reitti päättyi Libyanmeren rannalla sijaitsevaan Agia Roumeliin, josta pääsimme laivalla Chora Sfakioniin ja sieltä bussilla takaisin Haniaan juuri sopivasti suihkuun ja rentouttavalle illalliselle. Mahtava päivä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.