Torino

TORINO

Mitä yhteistä on Turulla jo Torinolla? No, molemmat ovat olleet maansa ensimmäisiä pääkaupunkeja. Torino on saanut alkunsa jo n. 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kun ennen keskenään nahistelleet monet pikkuruhtinaskunnat 1860-luvun alussa yhdistyivät Italian valtioksi, oli uuden valtion ensimmäinen pääkaupunki Torino, ja sen kuninkaallinen palatsi, Palazzo Reale, asehuoneineen on edelleen yksi merkittävämpiä nähtävyyksiä Torinon kaupungissa

Vaan: Torino on myöskin EU:n urheilupääkaupunki vuonna 2015! Paljon tapahtumia monissa lajeissa koko vuoden mittaan! Ja jalkapallofaneille must go to on tietysti Juventus-stadion museoineen, unohtamatta Torinon toista joukkuetta, FC Torinoa.

Mistä suomalainen tuntee Torinon? Jos ei Torino-makaroneista (!) niin ehkä Torinon autoteollisuudesta, jonka kestohelmi on jo yli sadan vuoden ajan ollut FIAT, jonka nimi on lyhenne sanoista Fabbrica Italiana Automobili Torino = Torinon italialainen automobiilitehdas. FIAT:illa on myös hieno autoteollisuusmuseo.

Torino sijaitsee Piemonten alueella Torinon maakunnassa ja on molempien itseoikeutettu pääkaupunki. Piemonte tarkoittaa vuoren juurella olevaa, ja kuvaa hyvin aluetta. Suhde vuoriston ja laakson välillä on tärkeä.

Laaksossa sijaitseva Torinon kaupunki on vanha barokkikaupunki, jossa historiaa riittää niin itse kaupunkiympäristössä kuin museoissa. Torinon egyptiläinen museo on yksi maailman tärkeimmistä egyptiläisistä museoista.

Ympäröivä Torinon maakunta ja Piemonten alue vuoristoineen tuottaa monenlaisia gastronomisia elämyksiä. Kerrotaan, että suklaata alettiin Euroopassa valmistaa ensimmäiseksi juuri Torinossa, josta kehittyi 1700-luvulle tultaessa merkittävä suklaan valmistuksen keskus.

Toinen tyypillinen torinolaistuote ovat grissinit, leipätikut.

Ympäröivä vuoristoalue on vaikuttanut gastronomiaan, niinpä tyypillisiä raaka-aineita ovat riista, erilaiset paikalliset juustot, sekä sienet. Alueella kasvaakin harvinaisia valkotryffeleitä, joita lisäksi löytyy vain Marokosta. Vuosittain syksyllä järjestetään jopa erityiset messut tämän harvinaisen ja kallisarvoisen herkun kunniaksi!

Piemonten vuorten rinteillä kasvavista viiniköynnöksistä saadaan Italian parhaat viinit, sanovat asiantuntijat. Paikalliset matkailutoimistot tarjoavat erilaisia teema-aiheita, joista sekä omatoimimatkailijat että ryhmät voivat saada inspiraatiota. Mainittakoon esimerkiksi Strada Reale dei Vini Torinesi = Torinolaisten viinien kuninkaallinen tie, tai Strada delle Mele, Omenien tie, jonka varrella voi tutustua omena-, persikka-, ja aprikoosi- sekä kiivitarhoihin, ostaa tuotteita jne.

Yöpymiseen on monia mahdollisuuksia niin Torinon kaupungissa, kun maakunnassa, jossa pelkästään bed&breakfast-paikkoja löytyy yli 400.

 

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.